Oma muisto Maradonasta

Legenda on poissa - hetki aikaa muistelulle

Jalkapallo on niin suuri, että jokaisella on omat sankarinsa. Pitkälti riippuen siitä minkä ajan lapsia olemme. Pele, Cruijff, Beckenbauer. Nuoremmille Messi tai Cristiano Ronaldo. Jokaisella fudisfanilla on myös omat suosikkitapahtumansa ja -turnauksensa. Allekirjoittaneelle Meksikon MM-kisat vuonna 86 olivat juuri NE kisat. Varmasti millä tahansa mittapuulla MM86 on jäänyt historiaan yksinä hienoimmista MM-turnauksista eikä sitä faktaa pysty kukaan sivuuttamaan, että nuo kisat olivat Maradonan kisat. 

Koska olen vuonna 74-syntynyt ovat Espanjan MM-kisat vuonna 82 ensimmäiset, jotka jollain tasolla muistan. Tuolta vuodelta syntyi rakkaus brasilialaiseen jalkapalloon eikä pienen pojan sydämeen tule ikinä mahtumaan ketään Zicoa suurempaa ja kauniimpaa. 

Seuraavat kisat Meksikossa ovat kuitenkin kisat, jolloin katsoin kaikki pelit. Yhtään ottelua ei saanut missata. Ei vaikka suuri osa peleistä tulikin keskellä yötä. Kisat olivat fantastiset mutta kaksijakoiset. Itsellä oli vain ja ainoastaan yksi suosikki. Brasilia. Kun sankari-Zicon taival katkesi puolivälierätappioon Ranskalle oli kyyneleissä pidättelemistä. Tai siis eihän niitä mikään pidätellyt. 

Turnauksen aikana oli onneksi toinen maa noussut kakkossuosikikseni. Argentiina! Kaikki toiveeni laitettiin nyt sen kortin varaan. Alkulohkot olivat osoittaneet joukkueessa olevan kisojen ykköstähti Diego Maradona. Totta kai numero 10! Ja joukkue oli loistava muutenkin. 

Viimeistään Englantia vastaan käyty puolivälierä osoitti millainen mies Maradona todella oli. Kaksi maalia Peter Shiltonin taakse (jotkut väittävät, että ensimmäinen olisi ollut käsimaali...), joista toinen lienee jalkapallohistorian tunnetuin maali. Mies kuljetti Pentti Salmen selostuksessa pallon puolesta kentästä yksin läpi koko vastustajajoukkueen. Englanti nousi vielä 2-1:een ja osa väitti, että käsimaali ratkaisi ottelun. Oma näkemykseni on aina ollut, että Maradona olisi tehnyt tuossa ottelussa juuri niin monta maalia kuin olisi tarvittu voittoon. Häntä ei olisi pysäyttänyt kukaan. 

Välierä Belgiaa vastaan oli samankaltainen yhden miehen show kuin edellinenkin peli. Maradona 2 - Belgia 0. Tässä ottelussa Maradona teki Englanti-pelin maalien varjoon jääneen ikimuistoisen kuljetusmaalin, joka kannattaa kaivaa netistä. Ihana maali!

Finaali pelattiin Azteca stadionilla Meksiko cityssä 29.6. Katsojia 114600. Ja vastustajana iki-inhokkini Saksa. Täydellinen turnaus tulisi siis päättymään joko unelmien täyttymykseen tai katastrofiin. Kaikki näytti hyvältä alusta alkaen. Jose Luis Brown puski sivuvaparista 1-0 Argentiinalle 23 minuutilla. Silmiini on piirtynyt ikuisiksi ajoiksi miten hän liukuu polvilleen nurmeen ja nostaa kädet suoraan kohti taivasta. Toisella puoliajalla 56 minuutilla eräs suosikeistani, Jorge Valdano siirsi Argentiinan jo 2-0 johtoon. Kaikki näytti niin hyvältä. Liian hyvältä. 

Jalkapallossa, kuten kaikessa urheilussa, on kaksi ratkaisevaa osapuolta. Omat sankarit ja omat inhokit. Siitä muovautuu jännitys. 74 minuutilla alkoi tapahtua karmeita. Ensin vanha legenda Karl-Heinz Rummenigge kavensi 2-1:een ja 83 minuutilla tuleva legenda Rudy Völler tasoitti pelin 2-2. On sanomattakin selvää, että tässä kohtaa ei katsominen ollut enää kivaa. Itku oli kurkussa ja kakat pyjamassa. Molemmat Saksan maalit tulivat btw kulmapotkuista. Luojan kiitos helpotus tuli vain kolme minuuttia myöhemmin. Jatkoaikaa, puhumattakaan pilkuista, ei pienen pojan sydän olisi kestänyt. 3-2-maali muistetaan paitsi Jorge Burruchagan pitkästä juoksusta yksin läpi myös Maradonan mielettömästä läpisyötöstä. 

Vaikkei Brasilia voittanutkaan pelasti Argentiina ja Maradona elämäni MM-kisat. 

Neljä vuotta myöhemmin pelattiin Italiassa ehkä maailman heikoimmat MM-kisat, jolloin rakas Brasiliani kaatui juuri Argentiinaa vastaan ja yllätys yllätys Maradonan läpisyötöllä. Maalin viimeisteli tuolloin Claudio Caniggia.

Maradonan suuruus on samalla ääriesimerkki siitä mihin sankaruus voi viedä. Lapsi Buenos Airesin kujilta nousee palvotuksi jumalaksi sekä kotimaassaan, että seurajoukkueessaan Napolissa, Italiassa. Kaikki vaatii osaansa palvomastaan pelurista eikä rauhaa saa missään. Kenen pää tuollaista kestää. 

25.11.2020 päättyi tämä taival. Ikää 60v. 

Toinen lapsuuden sankarini kuoli 4.2.2019 Lappeenrannassa 55-vuotiaana. Matti Nykänen oli kotimainen versio Maradonasta ja yhtä lailla lapsuuteni sankari. Hyvin samanlaisia tuntemuksia nousi pintaan puolitoista vuotta sitten tuon uutisen tiimoilta. 

Olen monesti sanonut että nykylapset ja -nuoret futaajat ovat onnekkaita kun ovat saaneet seurata kahden niin huikean pelaajan urotekoja kuin Messi ja Ronaldo. Toki olen sitä itsekin saanut tehdä ja arvostus on ylähyllyllä. Silti jokaisessa ajassa on omat sankarinsa, joiden suoritukset elävät ikuisesti ja niitä on mahdoton vertailla aiempiin tai tuleviin huippuihin. Totuus on, että Diego Armando Maradona kuuluu ikuisesti tähtien joukkoon. Hän johdatti käytännössä yksin maansa kahteen MM-finaaliin. Niistä ensimmäisissä hän pelasti allekirjoittaneen kisat ja sitä myöten paikka sydämessäni on ikuinen. 

-Kennu